Täktomin kirkon ja seurakunnan vaiheita PDF Tulosta Sähköposti

Aluksi kirkko oli Tenholassa, sitten Bromarvissa

Täktomin kylässä oli 1500-luvulla seitsemän tilaa, mutta 1700-luvulla vain viisi, Norrgård, Östergård, Södergård, Västergård ja Langis. Kylän miehet olivat luotseja, mutta pääasiallinen toimeentulo saatiin kalastuksesta, maanviljelystä ja talonpoikaispurjehduksesta. Katolisella keskiajalla Täktom kuului Tenholan emäseurakuntaan, joka mainitaan ensimmäisen kerran 1329. Tuolloin seurakunnalla lienee jo ollut oma kirkko. Pappi oli nimeltään Vinaldus de Tenalum. Hankoniemen kylistä tie Tenholan kirkolle kulki Harparskogin kautta Gennarbynlahden itärantaa pitkin. Kirkkomatka oli siten pitkä, mutta tilanne helpottui kesäisin, jolloin jumalanpalveluksia järjestettiin joka neljäs sunnuntai Hangonkylän kappelissa. Kappeli rakennettiin mahdollisesti jo keskiajalla, mutta hylättiin luultavasti jo ennen 1600-luvun puoliväliä.

Bromarvista muodostettiin kappeliseurakunta 1677 ja itsenäinen seurakunta 1881. Tähän seurakuntaan kuului Täktomin ohella Santala, Hangonkylä ja Majakkamaa sekä sittemmin 1874 perustettu Hangon kaupunki. Täktomilaisten kirkkotie kulki nyt pohjoisrannalla sijaitsevaan Svärtesholmeniin ja sieltä kirkkoveneillä tai jäätietä pitkin Bromarviin. Matkaan lähdettiin parilla kolmella veneellä, ja joka veneessä oli kahdeksan tai yhdeksän henkeä. Pisin kirkkomatka oli Majakkamaan asukkailla. Sekä emäseurakunnan että kappeliseurakunnan kirkossa täktomilaisillakin oli omat määrätyt paikkansa kirkon penkeissä. Tähän heillä oli oikeus, koska he olivat osallistuneet kirkon rakentamiseen ja seurakunnan muihin kuluihin kuluihin. Esim. 1.9.1799 penkkijärjestyksestä käy ilmi, että Täktomin Södergårdin isäntä istui penkillä no 6 miesten puolella yhdessä Mälsarbyn pienemmän ruusthollin, Skogsbölen, Könickin, Grundsundin, Hangon Wästergårdin ja Bengtsårin Södergårdin isäntien kanssa.

Kirkko oli tärkeä osa ihmisen elämää kehdosta hautaan. Suuren lapsikuolleisuuden vuoksi lapset pyrittiin kastamaan heti lähipäivinä syntymän jälkeen. Nykyisen Hangon kaupungin alueella sijainneen Kuningattarenvuoren linnoitusseurakunnan aikana 1795─1808 linnoitusseurakunnan pappi kastoi myös täktomilaisten lapsia ja kelirikon aikana lapset voitiin viedä kasteelle myös Tammisaaren kaupunkiin. Seurakuntalaiset olivat pappinsa valvonnan ja opetuksen alaisia ja kirkon tehtävänä oli pitää kansalaiset rauhallisina ja hallitsijan kuuliaisina alamaisina. Kirkon porstuassa tai ulko-oven ulkopuolella oli jalkapuu, jossa uppiniskaiset saivat kärsiä häpeärangaistuksensa. Papin avuksi kirkkokurin ja järjestyksen valvomiseen valittiin ns. kuudennusmiehiä, ja esim. 6.11.1803 Täktomin Wästergårdin isäntä Jacob Jacobsson valittiin Hangon, Santalan ja Täktomin kylien kuudennusmieheksi. Kinkereitä eli lukusia pidettiin vuorotellen kylän taloissa, jolloin kinkeritalo huolehti myös kinkeriväen majoituksesta ja muonituksesta. Kinkereiden yhteydessä järjestettiin myös jumalanpalvelus. Kappeliseurakunta oli jaettu 12 lukupiiriin ja neljäs piiri käsitti Täktomin kylän. Vuonna 1805 siihen kuului 91 henkilöä. Rippikoulu oli pakollinen ja edellytys avioliiton solmimiselle aina vuoden 1925 uskonnonvapauslakiin saakka. Vaikka sakramentteihin liittyviä palveluksia voitiin saada muiltakin papeilta, niin ehtoollisella piti kuitenkin käydä emäseurakunnan kirkossa. Yleensä ehtoolliskirkossa käytiin kesällä, jolloin voitiin yöpyä veneissä. Emäseurakunnan kirkossa saatiin kuulla myös omaa kylää koskevat kuulutukset ja tiedotukset.

Hanko erotettiin Bromarvista itsenäiseksi seurakunnaksi 1890 ja Vartiovuoren kirkko valmistui 1892. Täktomilaiset ja muut lähiseutujen asukkaat lahjoittivat puutavaraa metsistään kirkon rakentamiseen ja nyt heillä oli mahdollisuus osallistua Hangon kirkossa järjestettäviin jumalanpalveluksiin. Täktom, Santala, Hangonkylä ja Majakkamaa erotettiin 1910 Bromarvin seurakunnasta, jolloin ne muodostivat Hangon maaseurakunnan. Vuonna 1923 maaseurakuntaan kuului 2 684 jäsentä. Jumalanpalveluksia pidettiin nyt säännöllisesti 1904 valmistuneella Täktomin kansakoululla, kunnes maaseurakunta sai käyttöönsä Täktomin kappelin 1936.

Kuntaliitoksen yhteydessä 1.1.1977 Täktomin ja Bengtsårin kylät sekä Santalan yksinäistalo Bromarvin kunnasta liitettiin Hangon kaupunkiin. Samalla alueet liitettiin myös kirkollisesti Hankoon.

Täktomin kappeli rakennettiin pikku tytön hautakappeliksi

Täktomin kappelin rakennutti 1919–1920 maisteri Carl Vilhelm Gylphe kaksivuotiaana kuolleen tyttärensä Lucie Veran hautakappeliksi. Kappeli sijaitsee noin kilometrin päässä Täktomin kylästä kauniin koivikon keskellä.

C.V. Gylphe syntyi Pohjassa 1882, mutta perhe muutti 1893 Täktomiin, mistä hänen isänsä osti Östergårdin tilan. Carl Vilhelm kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta 1901, minkä jälkeen hän opiskeli Upsalan yliopistossa, mistä valmistui teologian kandidaatiksi 1906. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1910. Tämän jälkeen hän toimi liikemiehenä Pietarissa Wärtsilän ja Läskelän ruukin konttoreissa, sitten Läskelän ruukin ja Dubrowska Co:n johtajana ja hän oli myös Pietarin börssikomitean jäsen 1913─1914. Pietarissa Gylphe solmi avioliiton kauppiaan tyttären Aimée Ljubow (Ljuba) Höckertin (s. 1893) kanssa 1914. Seuraavana vuonna aviopari muutti Täktomiin, missä he asettuivat asumaan Villa Josefinaan, jonka nimi myöhemmin muutettiin Villa Lucieksi. Mukana Pietarista seurasi myös rouva Gylphen seuraneiti, balttilaissyntyinen Marie Wischard ja ottotytär Tamara.

Hangossa Gylphen perheeseen syntyi tytär Lucie Vera Paula 3.1.1916. Kastetoimituksen suoritti ranskalainen pappi, isä Machault, joka toimi naapurien, von Rammsin poikien kotiopettajana. Vain viikko kasteen jälkeen 29.7.1918 Lucia Vera kuoli aivokalvontulehdukseen. Hän oli loukannut polvensa, mikä aiheutti kohtalokkaan sairauden. Äidin toivomuksesta tytärtä ei haudattu luterilaiseen hautausmaahan vaan perheen tilan maalle 31.7.1918. Seuraavana vuonna perheeseen syntyi poika Robert, joka kastettiin katoliseen uskoon, mihin myös rouva Gylphe ja ortodoksiuskoon kuulunut Tamara liittyivät 1922. Tamara sai uudeksi nimekseen Monique ja myöhemmin Noelle Marie liityttyään fransiskaaninunnajärjestöön Belgiassa. Neiti Wischardilla lienee ollut suuri vaikutus naisten hengelliseen kehitykseen.

C.V. Gylphe oli hankkinut omistukseensa kaikki Täktomin viisi tilaa ja useita pienempiä tiloja 1915─1918 ja perustanut niistä suurviljelmän, Solbackan tilan. Gylphen tarkoituksena oli palkata 500─600 henkeä tilalle, joka viljan lisäksi tuottaisi 4 milj. kg vihanneksia ja juurikasveja. Mm. suuri juurikasvikellari rakennettiin ja kellarista 4 km:n pituinen kapearaiteinen rata kantaradalle. Gylphen yritys teki kuitenkin vararikon ja kylän maat joutuivat 1921 Ab Svenska Småbruk och Egna Hem -yhtiölle.

Konkurssi johti myös perheen hajoamiseen. Ljuba Gylphe, Robert Gylphe ja Marie Wischard muuttivat Ranskaan 1923, missä rouva Gylphe synnytti vielä tyttären, joka sai nimekseen Ghislaine. C.V.Gylphe muutti Helsinkiin 1931, missä hän kuoli 1942. Marie Wischard oli kuollut Ranskassa kaksi vuotta aikaisemmin. Ljuba Gylphe solmi avioliiton ranskalaisen upseerin, paroni George d’Allanin kanssa, jonka mukana hän muutti Algeriaan. Myös Robertista tuli Ranskan armeijan upseeri. Toisen maailmansodan aikana Robert jäi saksalaisten vangiksi ja muutti vapauduttuaan Pariisiin. Myös rouva Ljuba d’Allan muutti Pariisiin toisen miehensä kuoleman jälkeen ja asui tyttärensä Ghislainen luona Versaillesin lähellä kuolemaansa saakka 1960. Sotien jälkeen Robert kävi syntymäseudullaan Täktomissa.

 

Muistoksi Solbackan tilasta jäi kappeli. Lahjakirjeessä, joka on päivätty 29.7.1919 Charles Wilhelm Gylphe ja Aimée Gylphe lahjoittivat Lucie-tyttärensä hautapaikaksi rakennetun kappelin helsinkiläisen Pyhän Annan yhdistykselle sillä ehdolla, että kappelissa pidetään joka vuosi Lucien kuolinpäivänä 29.7. muistomesssu. Pyhän Annan yhdistys harjoitti hyväntekeväisyyttä ja oli suuntautunut lapsityöhön. Lucie Veran muistomessu järjestettiin kuitenkin vain kerran tai kaksi. Lahjoitusehtojen mukaan kappeli tuli lahjoittaa lähimmälle katoliselle seurakunnalle, jos Pyhän Annan yhdistys lopettaisi toimintansa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kappeli joutui Täktomin kylän maita palstoittaneelle Ab Svenska Småbruk och Egna Hem -yhtiölle. Yhtiö lahjoitti rakennuksen tontteineen Hangon evankelis-luterilaiselle seurakunnalle 1935. Ehtona oli, että seurakunta kunnostaisi kappelin jumalanpalveluskäyttöön.

Hautakappelista tulee luterilainen kirkko

Täktomin kappelin suunnitteli arkkitehti Armas Lindgren, joka 1920-luvun taitteessa työskenteli samassa arkkitehtitoimistossa Bertel Liljeqvistin kanssa, joka mainitaan toisena suunnittelijana. Toimiston tekemiä kirkkosuunnitelmia pidetään kuitenkin yleisesti Lindgrenin tekeminä. Lindgren antoi suunnitelmalle nimeksi Solbackan kirkko.

Lindgren suhtautui vakavasti uskonnon ja uskonnollisuuden vaatimuksiin, mikä sai hänet tutkimaan eri tyylikausien kirkkoarkkitehtuurin saavutuksia ja yhdistelemään näitä eri piirteitä pelkistetyssä muodossa. Lindgren näki kirkon kokonaistaideteoksena, jonka tehtävä oli johdattaa seurakunta oikeaan tunnelmaan ja arvokkaisiin kokemuksiin. Päätytornillinen pitkäkirkko oli Lindgrenin suosima perusratkaisu, joka tarjosi seurakunnan kokoontumiselle hyvät puitteet. Täktomin kappelin muotokielessä yhdistyvät gotiikan ja barokin piirteet. Lyhyeen, suorakaiteen muotoiseen, pohjois-eteläsuuntaiseen runkohuoneeseen liittyy matalampi kuoriosa, etelätorni ja länsisivulla sakaristo. Ikkunat ja perspektiiviportaalit ovat suippokaarisia ja viittaavat siten gotiikkaan samoin kuin tukipilaritkin. Tornin huippu puolestaan kertoo Lindgrenin barokkikirkkojen ihailusta. Rakennus on tiilirunkoinen ja rapattu valkoiseksi. Sisäänkäyntejä on kaksi: eteläisestä tornipäädystä ja itäsivun keskeltä suoraan saliin. Sisätilan yksinkertainen ja sakraali tilavaikutelma syntyy kirkkosalin korkean ristiholvin ja matalamman, monisivuisen kuorin yhdistämisestä. (Lehto 1992)

Jo 1931 Theodor Fagerholm oli Hangon luterilaisen seurakunnan kirkkoneuvoston toimesta tarkastanut kappelin, jota hän kutsui raportissaan Lucie-kappeliksi. Kappelikysymystä varten seurakunta asetetti työryhmän, johon kuuluivat E. Andelin, A. Holmlund ja S.J. Johansson ja johon myöhemmin valittiin lisäksi E.A. Winberg Täktomista. Työryhmä suositteli 1935 kappelin ottamista seurakunnan haltuun ja tätä motivoitiin mm. sillä, että seurakunta oli viime vuosina käyttänyt suuria summia kaupunkiseurakunnan kirkon kunnostamiseen, joten nyt pitäisi ottaa huomioon myös maaseurakunnan tarpeet. Lisäksi työryhmän mielestä oli häpeällistä, että näin kaunis rakennus, jota myös lukuisat paikkakunnalla vierailevat matkailijat käyvät kesäisin retkillään katsomassa, päästettiin rappeutumaan. Kaikki kappelin ikkunat oli rikottu ja täktomilaiset olivat suuremman hävityksen estämiseksi naulanneet ikkunoiden suojaksi lautoja. Muuten rakennus oli melko hyvässä kunnossa, mutta jos se haluttiin säilyttää, pitäisi korjauksiin ryhtyä välittömästi. Korjauksiin tarvittavat varat oli työryhmän mielestä kuitenkin pieni uhraus siihen verrattuna, mikä rakennuksen ja sitä ympäröivän tontin arvo oli todellisuudessa. Vahvistettu kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 9.9.1935 ottaa kappelin vastaan. Kokoukseen osallistuivat pj. kirkkoherrra Bengt Serenius, neiti Edit Engberg ja herrat K.O. Sjölund, Oskar Nordling, K.J. Ekqvist, L. Löfving, Joel Ström, Th. Lindqvist, M. Peränen, Edvard Nyström, T. Voipio, E.A. Winberg, A.V. Ekström, V.R.A. Willgren, J.V. Finnberg, P. Karling, A.V. Mickelsson, T. Vesterholm, J.V. Henriksson, Juho Watanen, Johan G. Pettersson, K.A. Wennerqvist, Ingram Ekebom, Albert Gottberg, Niilo Jokinen, Yrjö Manner, Gustav Welander, Henrik Sjöstrand ja Adolf Öblom. E.A. Winberg kertoi vielä kokouksessa, että täktomilaiset olivat keskuudessaan päättäneet huolehtia kappeliin johtavan tien kunnostamisesta. Lisäksi päätettiin, että kappelia käytettäisiin ainoastaan kirkollisiin tarkoituksiin ja että siellä järjestettäisiin jumalanpalveluksia täktomilaisille. Kokousta varten kirkkoherra Serenius oli selvittänyt, että Suomen roomalais-katolisella kirkolla ei ollut mitään vaatimuksia kappelin suhteen. 3.1.1936 päivätyssä asiakirjassa kappeli lahjoitettiin Hangon seurakunnalle.

Seurakunta kunnosti kappelin työryhmän suunnitelman pohjalta 1935–1936. Rakennusmestari A. Holmlund suunnitteli saarnastuolin ja alttaripöydän. Varsinaisista töistä vastasivat Th. Fagerholmin rakennusliike ja Veljekset Westerholmin maalausliike. Kappeliin tehtiin uusi peltinen vesikatto entisen paanukaton tilalle, ikkunat uusittiin, seinät korjattiin ja kalkittiin valkoiseksi sekä hankittiin uudet tammiovet ja penkkejä. Lattia oli niin mädäntynyt, että sekin uusittiin ja samalla lattian alta ajettiin useita hevoskuormia hiekkaa tien täytteeksi, mistä huolehti täktomilainen E.A. Winberg. Lisäksi tonttia kunnostettiin ja rakennettiin puuliiteri. Kevätkesällä 1936 kappeliin vievän tien reunoille istutettiin koivuja. Kappelin sisustuksessa käytettyjä värejä kuvattiin lämpimiksi ja pehmeiksi: kirkkosali oli vihreä-valkoinen, kuori tummankeltainen ja holvikaari terrakotanpunainen ”vanhaan goottilaiseen tyyliin”. Alttariliina oli samaa punaista sävyä. Kaikkiaan kappelin kunnostus maksoi 32.749 mk.

Kappeli vihittiin 15.11.1936. Vihkimisen suoritti Porvoon hiippakunnan piispa Max von Bonsdorff avustajinaan Raaseporin rovastikunnan v.t. lääninrovasti J.E. af Hällström, kirkkoherra O. Jurwa ja Hangon seurakunnan papit. Kappelin vihkimisen jälkeen kokoonnuttiin Täktomin koululle kyläläisten papeille ja kutsuvieraille järjestämään juhlaan. Kappeli oli melko pieni ja alun alkaen se oli tarkoitettu lähinnä täktomilaisten kirkoksi, jossa kyläläisille järjestettiin jumalanpalveluksia.

Kappelin vihkimistilaisuudessa yksityishenkilöt antoivat kappeliin lahjoja: kultaseppä Öhberg lahjoitti modernin, tinasta valmistetun ehtoolliskaluston, maisteri Ch. Gylphe hopeisia alttariastioita, mm. kalkin, ”joka oli taidokasta, vanhaa italialaista työtä”, Ebba Donner ja muutamat muut Gylphen suvun jäsenet neljä rautaista seinäkynttelikköä ja johtaja John M. Gylphe lupasi lahjoittaa suuren, rautaisen kattokruunun. Vuonna 1937 kappeliin hankittiin urkuharmoni.

Sotien jälkeisiä korjauksia

Täktomin kappeli sai pahoja vaurioita tulipalossa venäläisenä vuokra-aikana 1940–1941, jolloin myös sen sisustus tuhoutui täysin. Myös sen läheisyydessä sijainnut puinen ulkorakennus tuhoutui. Aluksi kappelissa tehtiin suojelutoimenpiteitä, vaikka kirkkovaltuuston maaseurakunnan edustajat V.Th. Lindqvist ja E.A. Winberg olisivat halunneet korjata rakennuksen kokonaisuudessaan. Vuonna 1949 Täktomin kappeli korjattiin Bertel Liljeqvistin johdolla arkkitehti Armas Lindgrenin tekemien alkuperäisten piirustusten mukaan. Töistä vastasi rakennusmestari Hannes Öhmanin rakennusliike. Lattia, ovet, ikkunat ja katto uusittiin. peltikaton sijaan rakennus varustettiin paanukatolla. Ulko- ja sisäseinät kalkittiin. Kirkon kaluston valmisti Lehtisen puusepänliike. Vuonna 1959 Täktomin kappeliin rakennettiin uusi torni ja kappeli rapattiin ulkopuolelta. Vuonna 1961 asennettiin sähkövalaistus ja öljylämmitys. Seuraavana vuonna rakennus maalattiin sisä- ja ulkopuolelta ja kirkon ulko-ovet paneloitiin. Työt teki Westerholmin maalausliike. Kappelin vahtimestarina toimi E.A. Winberg, joka lämmitti sitä myös talvella, mutta siitä huolimatta rakennus kärsi kosteudesta ja jo seuraavana vuonna huomattiin, että sisäseinien maalaus oli lohkeillut. Tilanne parani, kun kappelin öljylämmitys uusittiin 1963. Vuonna 1964 E.A. Winberg kunnosti kappeliin johtavan tien. Rouva Hulda Sjöberg lahjoitti kappelin kaunistamiseksi 12.000 mk, ja varoilla hankittiin mm. ehtoollistarvikkeita.

Hangon seurakuntien rakennuksissa tehtiin suuria korjauksia 1970-luvun alussa ja ne suunnitteli arkkitehti Lars Rejstöm. Hän suunnitteli peruskorjauksen myös Täktomin kappeliin, joka oli päässyt huonoon kuntoon. Kirkko kunnostettiin sisä- ja ulkopuolelta 1971. Kustannukset olivat 170.000 mk. Sisustustyöt teki Hangon Puusepäntehdas Oy. Näihin kuului 10 uutta penkkiä, saarnastuoli ja kastemalja. Istumapaikkoja kappelissa oli nyt 80. Arkkitehti Rejström suunnitteli penkit yhdessä puusepänliikkeen kanssa. Penkit ja kastemaljan jalka valmistettiin lakatusta männystä ja saarnastuoli puulevystä, joka päällystettiin lakatulla mäntyvanerilla. Alttarikaiteen portteja muutettiin siten, että ne voitiin avata kokonaan. Kappeliin tehtiin klinkkerilattia ja samalla lattiaan merkittiin metallilistoin Lucie Veran hautapaikka. Kappeliin asennettiin sähkölämmitys sekä ilmastointi ja myös valaistuslaitteet uusittiin. Kuorin ikkunat tehtiin valoa himmentävästä vaalean keltaisen, vihreän ja violetin värisestä lasista. Samoja värisävyjä käytettiin myöhemmin Vartiovuoren kirkon ikkunoissa. Westerholmin maalausliike teki kappelin maalaustyöt ja julkisivujen korjaukset. Ulkoseinät puhdistettiin teräsharjalla ja kalkittiin kahteen kertaan. Ikkunalistat maalattiin öljyvärillä, kappelin pienet peltikatot korjattiin ja tornin luukut maalattiin.. Kappelin ympäristö kunnostettiin puutarha-arkkitehti John Hausenin suunnitelman mukaan ja lisäksi kappelin tie kunnostettiin ja rakennuksen läheisyyteen tehtiin autojen paikoitusalue. Kangasalan urkutehtaalta tilattiin urkupositiivi, joka asennettiin Täktomin kappeliin jouluksi. Instrumentti muistutti suurta urkuharmonia ja sen puuosat olivat vaaleaa tammea. Seurakuntien kanttorien Viktor Lindholmin ja Markku Vuoren mielestä urkupositiivi, jonka sointi oli pehmeä ja täyteläinen, soveltui hyvin Täktomin pieneen kappeliin ja sen herkkään akustiikkaan. Lisäksi Kirkon hankintakeskuksesta hankittiin antependium ja kirjaliina sekä kastemalja. Kappeli vihittiin juhlallisin menoin sunnuntaina 9.4.1972. Vihkimisen suoritti piispa John Vikström ja häntä avustivat lääninrovasti Eric Henricsson, rovasti Allan Högström, pastori Levi Österman ja pastori Antti Kivekäs.

Korjausten jälkeen kappeli oli hyvässä kunnossa. Edelleen siellä pidettiin jumalanpalveluksia, mutta lisäksi siitä tuli suosittu vihki- ja kastekirkko. Vuonna 1975 Täktomin kappeliin hankittiin Urkurakentamo Matti Eerolan valmistama 5-äänikertainen urkupositiivi ja samana vuonna kappelin pääsisäänkäynti uusittiin. Vanha urkupositiivi siirrettiin Uuden hautausmaan kappeliin. Seuraavana vuonna kappelin ympäristö valaistiin. Rakennuksen ulkoseinät kalkittiin 1989 ja uusi paanukatto tehtiin 1991. Paanukatto tervattiin 1995 ja 1999. Kappelissa havaittiin kosteusvaurioita, jotka korjattiin 1998 ja 1999. Seuraavana vuonna kappelin ympäristö salaojitettiin ja ulkoseinät maalattiin 2005.

Täktomin kappelin sisätilat ja sisustus uusittiin 2007. Suunnittelusta vastasi arkkitehti Gunnel M. Helander, joka oli suunnitellut myös Vartiovuoren kirkon kuori-ikkunan. Hän halusi tavoittaa Täktomin kappelin alkuperäisen uusgoottilaisen tunnelman ja luoda samalla valoisan ja avaran sisustuksen. Seinät maalattiin valkoiseksi, kuori vaaleankeltaiseksi ja holvikaarien reunat vaaleanharmaaksi. Alttarin lattia laskettiin samalle tasolle muun lattian kanssa ja päällystettiin klinkkerilaatoilla. Ikkunasyvennykset entisöitiin ja ikkunapöydät päällystettiin vaaleanharmaalla kalkkikivellä. Kaikki kalusteet uusittiin. Kiinteiden penkkien sijaan valittiin siirrettävät tuolit. Tuolit, alttaripöytä, lukupulpetti (ambo) ja polvistumispenkki sekä kaksi pientä pöytää tehtiin ruskeaksi petsatusta koivusta. Tuolin istuimet päällystettiin harmaakuvioisella villakankaalla ja polvistumispenkki violetilla villakankaalla. Tuolit suunnitteli Kari Virtanen ja valmisti Nikari Oy Fiskarsista. Muut kalusteet valmisti hankolainen Rakennuspalvelu N-Å Nyström Oy. Yrityksen johtaja Andreas Nyström kuuluu äitinsä puolelta Gylphen sukuun. Kastemaljan, kukkamaljakon ja kaksi korkeaa kynttilänjalkaa valmisti fiskarilainen lasitaiteilija Camilla Moberg. Esineet ovat kirkasta, puhallettua lasia ja niitä koristaa valkoinen, ylöspäin kohoava kapea nauha, joka symbolisoi puhdasta kasvua. Kuorista tulviva valo saa lasin kimaltelemaan. Uudet, digitaaliset urut hankittiin kirkkoon ja entiset urut lahjoitettiin Raaseporin musiikki-instituutille. Maalaustyöt teki hankolainen T.B. Ekholmin maalausliike. Se kunnosti myös kattokruunun, jonka johtaja John M. Gylphe 1920-luvulla oli lahjoittanut kappeliin.

Teksti:
Marketta Wall

Julkaisija:
Hangon seurakuntayhtymä 

 

Lähteet

Suullisia tietoja:

Gunnel Helander

Painamattomat lähteet

Hangon museon kuva-arkisto (HMKA), Täktomin kirkon arkisto.

 

Hangon seurakuntien arkisto:

Kyrkostämmoprotokoll för åren 1909–27.6.1933.

Kyrkostämmoprotokoll 1910–1935.

Kyrkofullmäktigeprotokoll 1935–1940.

Kyrkostämmo- och kyrkofullmäktigeprotokollbok 23.11.1944–24.11.1960.

Gemensamma kyrkofullmäktige, protokoll, pöytäkirjat 1962–1977.

Representantskapet, Edustajisto, protokoll, pöytäkirjat 1978–2004.

Kyrkoförvaltningsnämndens i Hangö protokollbok 1919–1937.

Kyrkoförvaltningsnämndens i Hangö protokollbok 1957–1961.

Kyrkoförvaltningsnämnd, Kirkkohallintokunta, protokoll, pöytäkirjat 1962–1977.

Protokollbok för Kyrkorådets i Hangö sammanträden 18.7.1933–25.1.1962.

Gemensamma kyrkorådet, Yhteinen kirkkoneuvosto, protokoll, pöytäkirjat 1978–2004.

Div. bilagor till kyrkostämmoprotokoll.

Bilagor till kyrkoförvaltningsnämndens protokoll 1885–1961.

Syneinstrument för församlingens fastigheter 1895–1960: Täktom kapell.

Lösöreförteckningar 1929–1952.

Lösöreförteckning 1950–1955.

Lösöreförteckning 1956–1960.

Förteckning över vid evakueringen av Hangö 1940 räddat egendom.

Inventariebok.

Hangö kyrkliga samfällighet. Inventarieförteckning 1999–.

Painetut lähteet:

Ekström, Birgitta, toim: Maailman valo, Hangon hengellisen elämän ilmaisumuotoja. Hangon museon julkaisusarja n:o 11. Hanko 1992.

Karlsson, Tomy, toim: Hangö i tiden 1930–1939. Hangö 2001.

Karlsson, Tomy, toim: Hangö i tiden 1940–1943. Hangö 2003.

Laine, Rauno: Täktomin kappeli sai uuden ilmeen. Hangötidningen Hangonlehti 22.5.2007.

Lehto, Tiina: Hangon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Byggnadskultur och kulturlandskap i Hangö. Ekenäs 1989.

Lilius, Henrik; Sinisalo, Antero, toim: Kauneimmat kirkkomme. Suomalaista kirkkoakkitehtuuria keskiajalta nykypäivään. Jyväskylä 1962.

Nicula, Oscar: Tenala och Bromarv socknars historia I-II. Helsingfors 1938.

Wall, Marketta: Temppeli seisoo kauniina ja valoisana kunnaallaan. Hangon kirkon ja seurakunnan historian vaiheita. Helsinki 2007.

Winberg, Bo-Evert: Täcktom by i gången tid. Ekenäs 1944.

 

Viimeksi päivitetty 21.05.2008 09:49