Isoskoulutus PDF Tulosta Sähköposti

PIENESTÄ ISOKSI

Riparilta tullessani itkin pitkään, sillä ajattelin, että kaikki on ohi enkä
koskaan enää voi tuntea kuuluvani ryhmään sillä tavalla.
Myöhemmin ymmärsin, että ripari olikin alku.

 

Rippikoulu on monelle nuorelle kuin matka, jonka aikana voi saada uusia ystäviä ja oppia paljon itsestään, muista ihmisistä ja elämästä. Ripariaika on kuitenkin lyhyt, siksi on hyvä jatkaa matkaa ja kasvua isoskoulutuksessa yhdessä kavereiden kanssa seurakunnan yhteydessä.  Isostoiminnalla voi olla tärkeä merkitys elämässä, vaikka et syystä tai toisesta lähtisikään isoseksi rippikouluun.Elämän tärkeissä kysymyksissä riittä pohtimista ja yhdessä toisten kanssa on hyvä hiljentyä. Isoskoulutuksessaharjoitellaan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita jokainen tarvitsee elämässään.alt

Isoskoulutus, toiselta nimeltään ja merkitykseltään ryhmönohjaajakoulutus. Koulutukseen voi osallistua rippikoulun käynnyt nuori. Suomessa isoskoulutksen käy vuosittain noin 30 000 nuorta.

Isoskoulutus valmentaa nuoria toimimaan isosen vastuullisessa ja antoisassa tehtävässä. Koulutuksen aiheita ovat mm. ryhmänohjaaminen, ihmissuhdetaidot, ongelmanratkaisutaidot ja raamatuntuntemus sekä hartauksien suunnittelu ja pitäminen. Keskitymme myös iltaohjelmien suunnitteluun, leikkien ohjaamiseen sekä sketsien esittämiseen. Lisäksi tutustumme ensiavun perusteisiin. Koulutuksen käytyään nuori siunataan isosen tehtävään ja hän saa koulutuksesta todistuksen.

Jos olet kiinnostunut isoseksi kouluttautumisesta, ole yhteydessä nuorisotyöohjaajaan Pekka Virkkiin! 

puh. 040-779 3169 (myös WhatsApp!)
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen


Viimeksi päivitetty 27.11.2017 13:56